Korona ( et meitä nujerra )

Otsikko löytyi luonnostaan kuunnellessa hovimuusikko Ilkan biisiä Suplasta.

Elämä on kuin suklaarasia. Koskaan ei voi tietää mitä saa. Nyt saimme koronan eurooppaankin, vaikka ensin alkuun ei pitänyt ja kukaan ei halunnut, siis yllättäen ja pyytämättä. Siitä viruksesta siis puhutaan, ei oluesta     ( näitä ei tule sekoittaa). Tänään oli eka uutinen Maaseudun Tulevaisuuden verkkojulkaisussa siitä, että hakkuita rajoitetaan / keskeytetään. Esimmäisenä Stora Enso. Eikä siinä mitään, asia on täysin ymmärrettävä, jos kauppa ei käy kun sahatavara ei liiku, niin ei liiku ja varastot hakattua tavaraa täynnä. Kerrotaan, että onneksi se on vain yhdessä osassa suomea ja näinhän se asia onkin, mutta olkaapa varuillanne sillä kohta se on ympäri suomea ja kyyti tulee olemaan kylmää.

Jutussakin mainitaan syylliseksi korona ja sen rajoittama puutavaran kysyntä. Storalla koneet pyörivät koko talven ajan lakoista huolimatta, koska osassa itä-ja pohjois-suomea korjuukelit suosivat talvileimikoita, näin ollen varastot saatiin hyvinkin täytettyä. Kaikki varmasti odottivat keväältä parempaa tympeän alkuvuoden jälkeen, mutta eipä se hyvältä näytä. Pahimmillaan poikkeustila kestää ainakin kesään asti, ellei jopa pidemmälle. Suomalaisten yritysten, urakoitsijoiden, yksinyrittäjien ja työntekijöiden tili ei kestä sinne kesälle asti. 

Vaikka poikkeustila loppuisi kesän kynnyksellä, niin arvet ovat jääneet syviksi varmasti myös metsäalalla. Pikaista parannusta ei ole, eikä tule näin se vaan on. Saksan talouden on arvioitu kestävän eristys / poikkeustilaa vain toukokuulle asti siitäkin huolimatta, että siellä on väestöä ja veronmaksajia lähes 15 kertaa enemmän kuin meillä suomessa. Totta on että tähän vaikuttavat erilaiset rakenteet julkisissa kustannuksissa, verotuksissa ja muissa, mutta kyllä se kieltämättä pistää miettimään. Onhan saksaa kuitenkin pidetty meillä talouden suunnan näyttäjänä jo useita vuosia. Hieman siis huolestuttaa, jos pahin skenaario toteutuu saksassa, niin entäs meillä ? Kuukausi kun mennään eteenpäin, niin suossa ollaan ja syvällä jos tämä meno jatkuu.

Hienoja puheita, jaxuhaleja ja tsemppipeukkuja on hallituksen ja valtion suunnalta tullut, mutta siinä ne oikeastaan tärkeimmät terveiset Arkadianmäeltä pk-yrittäjälle ovatkin ja tällä tietoa tulevatkin olemaan. Laina rahaa kyllä jaetaan. Se ei vaan ratkaise ongelmaa kovin kauas katsoisesti, laina kun pitää aina maksaa kuitenkin takaisin, vaikka siellä olisikin valtio takana rahan ne haluavat takaisin tavalla tai toisella. Valtio takaa ja pankki jakaa. 

Ongelmallista se rahan jakaminen ns. ilmaiseksi varmasti olisi, jotta tasa-arvo ja jakoperusteet olisivat kaikille yrityksille ja yrittäjille samat, mutta vaikeina aikoina tarvitaan vaikeita päätöksiä ja ei siihen yhtä oikeaa tietä ole. Yrityksiä tullee varmasti kaatumaan tämän kriisin aikana, se on selvä. Määrä ja laatu vain ei ole vielä tiedossa. Ensimmäisenä linjalla ovat varmasti palvelualan toimijat kahvilat, baarit, ravintolat. Ne alat kun saavat aina ensimmäisenä tuntea talouden heilahtelut, mutta varmasti seuraa moni muukin ala perässä, kun kulutus vähentyy. Eilen ja tänään on tihkunut tietoa, että ravintolat ja vastaavat saisivat myydä rajoituksista huolimatta ruokaa ulos, se on hieno asia, mutta kyllä se vähän puuhastelulta ja sellaiselta tulipalojen sammuttelulta vaikuttaa.

Tässä tilanteessa pärjäävät isoimmat, kenellä on muutenkin enemmän tunnettavuutta ja muskeleita joilla he pystyvät markkinoimaan ja kertomaan itsestään. Varmasti myynnit eivät ole kuitenkaan samalla tasolla, koska ihmiset eivät uskalla kuluttaa, vaikka suotavaa se olisi, ihan meidän jokaisen suomalaisen kannalta. Epävarmuus on monella tulevasta päällä ja se kuinka pitkään se jatkuu, siihen ei ole vastauksia tällä hetkellä, vain hyviä arvauksia.

Oon seurannut muutamiakin yrittäjiä tässä taistelussa ja täytyy sanoa, että tekemisen meininki siellä on, koska taitaa olla rakkaudesta lajiin, mutta kaikilla ei vain resurssit riitä, olipa ala mikä hyvänsä. Toivottavasti kuitenkin opimme tästä poikkeustilasta, koska sekin on mahdollista. 

Tässä nyt testataan meidän huoltovarmuus, kotimaisen ruoan arvostus, Suomalaisen tekijän arvostus, terveydenhuoltoalan arvostus sun muut. Nämä siis kaikki meidän yhteiskunnan tukipilarit, ihan sitä viimeistä duunaria ja naapurin Mattia myöten. Jossain vaiheessa on tuntunut se arvotuksen puute muita kohtaan, mutta tällä se nyt mitataan ja sen aika on nyt. Näyttäkää, että meillä suomessa osataan ja yhteen hiileen puhalletaan. Kenenkään ei tulisi jäädä yksin.

Pistänkin tässä nyt jokaiselle yrittäjälle suomen jokaisessa kolkassa tässä saman kuin valtio: Jaxuhalin ja tsemppipeukun, evereything gonna be just fine. Erona on vain se, että lähetän sen virtuaalisesti ihan jokaiselle. Myös sille duunarille ja naapurin Matille.

Lähdetkö jatkoille?

Vuosi 2020. Uusi vuosikymmen on käynnistynyt. Tuli tuossa pidettyä pientä taukoa kirjoittamisesta ja muustakin kouluun liittyvästä ihan siitä syystä, että oli paljon kaikkea muuta niin paljon. Perheen kanssa oleskelua ja muuta mahtavaa, mistä saa taas voimaa kirjoittaa ja opiskella.

Aiheita onkin kerääntynyt jälleen ihan mukavasti ja tekstiä tulee töiden ohessa, kun vain ehdin.

Se mikä on ollut nyt pinnalla eniten, on ehkä ollut jatkuvakasvattaminen ja sen hyödyt ja haitat. Toinen on puolesta ja toinen vastaan, riippuen täysin siitä kenen puuroa syöt. Asia ei kuitenkaan ole niin mustavalkoinen ja simppeli. 100% varmasti kukaan ei osaa ja pysty sanomaan täysin oikeata hakkuutapaa millekään kuviolle, joka tyydyttäisi kaikkia. Toisaalta metsänomistaja sen päätöksen loppupeleissä tekee sillä hän on kuitenkin se, kuka loppupeleissä tämän lystin maksaa tavalla tai toisella ja minun tulevassa ammatissani on tarkoitus kertoa ja tuoda nämä vaihtoehdot esille. Näistä vaihtoehdoista hän saa sitten päättää millä tarkoitusperillä hän on liikkeellä.

Jatkuva kasvatushan ei ole yksi hakkuutapa, vaan yhdistelmä monia erilaisia tapoja, jotta saavutettaisiin mahdollisimman helposti ja hyvin n. 3-5 eri latvuskerrosta eli metsä olisi reilusti vaihtelevan ikäistä laidasta laitaan. Jatkuva kasvatus varmasti sopii joillekin paikoille varsin hyvin, mutta todellisuudessa harvassa ovat ne paikat mihin se oikeasti ja todella sopii, että edellytykset olisivat tälle kunnossa. Asia ei ole niin simppeli kuin se paperilla saattaa näyttää, sillä metsät ovat uskomattoman monimuotoisia ekosysteemejä joissa muuttujia on yhtä paljon, kuin on erilaisia metsiä. Joillekin metsän omistamisen tarkoitusperiähän on useampia: maisemointi, ekologia ja virkistyskäyttö muutama mainitakseni. Pääasiassa suomessa on kuitenkin vielä talousmetsää mistä odotetaan tulevan tuloja enemmän kuin menoja.

Jatkuva kasvatus ei sinällään ole uusi asia ja sitä onkin käytetty ennenkin, mikäli olosuhteet ovat olleet suotuisat. Totuus on, että isoa osaa näyttelee metsissä niiden omistajille se tuotto mitä saadaan hakkuista, mikä taas juontaa juurensa puun laatuun ja määrään. Mahdollisimman paljon kuutioita, mahdollisimman pienellä työllä ja kuluilla, se on varmasti kaikkien tavoite. Varmasti jokainen työssäkäyväkin haluaa mahdollisimman vähällä työllä maksimaalisen palkan, jotta pärjää.

Jatkuvaa kasvatusta talousmielessä ajatellen se ei ole se riskittömin vaihtoehto. Kaikki alkaa hyvästä suunnittelusta ja metsään tutustumisesta. Sekään ei silti takaa erinomaista lopputulosta, sillä yleensä näissä kohteissa puunkorjuu on kalliimpaa ja korjuujälki saattaa laadullisesti kärsiä johtuen liian monesta huomioitavasta ja varottavasta asiasta.

Metsäntutkimus on vielä lapsen kengissä, koska tietoa on suhteessa vähän kun mietitään kuinka paljon sitä voisi olla. Alkutekijöissä siis ollaan voidaksemme sanoa yhtä oikeaa vastausta oikeaan hakkuutapaan, mutta varmasti tekemällä ja tutkimalla sekin hetki joskus koittaa. Se onko se hetki tällä vuosikymmenellä tai vuosisadalla, onkin sitten jo jonkun muun mietittävissä.

Ei ole siis syytä unohtaa avohakkuita, harvennuksia ja muita hakkuutapoja, koska keinoja on yhtä monia, kuin tekijöitä ja näkökulmia, mutta meidän pitää osata ja ymmärtää ne kaikki.  

Uskon ja luotan siihen, kun pidämme järjen tekemisessä mukana ilman ääripäitä, niin metsistämme on meille jokaiselle hyötyä vielä maailman loppuun asti. On se sitten yksittäinen metsänomistaja, valtio tai muu taho.

Onko selluu vai ei?

Jahkailua jahkailun perään. Sitä on ollut sellutehtaiden vaiheet suomessa. Välillä niitä lopetetaan kannattamattomina ja nyt on jälleen ollut muutaman vuoden ajan tapetilla uusien rakentaminen.

Ensin rakentui megaluokan kokoinen biotuote tehdas Äänekoskelle Keski-Suomeen. Suunnitteilla on ainakin vielä Boreal Biorefin kohde minua lähelle Kemijärvelle, sekä Metsä-Groupin tehdas Kemiin. On kuitenkin surullista että kaikkiaan näiden merkitystä ei joko tahdota ymmärtää, tai valitetaan vain valittamisen ilosta. Aion hieman tarkastella asiaa Boreal Biorefin ja Kemijärven kannalta tätä asiaa, koska se on tuossa lähettyvillä ja tullee vaikuttamaan myös omiin työmarkkinoihini ja muuhunkin.

 Kuva lainattu wikipedia

Kemijärvillä on historiaa jo ennestään sellukaupunkina. Se oli osa Kemijärven identiteetti vuosina 1965-2008. Se toi monelle paikalliselle perheelle leivänpöytään, palveluita riitti ja vetovoimaa oli, koska olihan tehdas missä oli työpaikkoja. Vielä 2000-luvun alussa asukkaita oli reilu 10 000, mutta nyt on vain puolet tästä. Sen voi siis sanoa, että tehtaan loppumisella on ollut selvä vaikutus väestönkehitykseen ja siihen, että nuoria ei ole saatu houkuteltua asumaan paikkakunnalle, koska työpaikat ja palvelut loppuvat jos ei töitä ole.

Biorefin tehtaan vaikutusta ja keskustelua sen vaikutuksista on ollut mielenkiintoista seurata tässä muutaman vuoden lapissa asuessa. On hyvä, että mielipiteitä on monia ja niitä kuuluukin olla. Totuus on kuitenkin että tehdasta ja sen luomia työpaikkoja tarvitaan täällä pitämään tämäkin kolkka elinvoimaisena. Ei riitä eläkeläisten tulot pitämään hengissä kaupunkia, jossa väestönkehitys on laskenut kuin se kuuluisa lehmän häntä. Vaihtoehtoja on esitetty, että mitenkäs jos matkailun kehitys toisi lisää työpaikkoja? Fakta on: ei ne matkailun tuomat eurot vaan kata verotuloja samalla tavalla, kuin tehtaan tuomat työpaikat. Koska ne työpaikat tuovat tullessaan lisää uusia ihmisiä, mitkä haluavat lisää palveluja, mikä taas synnyttää lisää työpaikkoja ja yrittäjyyttä. Näin se yhtälö vain menee, uskokaa tai älkää.

Se, että tehdas työllistää suoraan vajaan pari sataa henkeä(Bioref 2019) tarkoittaa välillisesti jopa 3-4 kertaisesti henkilöitä asumaan paikkakunnalle. Ja jokaista vajaata 200 työpaikkaa kohden 1-2 kertaisesti lisää työpaikkaa, koska paikalliset yritykset niin metsä-alalta, kuin palvelualoiltakin tarvitset lisää työvoimaa kysynnän kasvaessa.

 Vakaasti uskon myös siihen, että molemmat tehtaat mahtuvat vallan hyvin tänne pohjoisimpaankin suomeen. Puuta riittää varmasti, koska laskelmat ovat tehty hyvin tarkkaan ja huomioon on otettu jos monen monta muuttuvaa tekijää, myös se että molemmat tehtaat pyörivät täällä täysillä. On ihmeellistä keskustelua ollut aiheesta, kuinka ne molemmat saadaan Lapin talousalueelle mahtumaan? Voin kertoa tilaa täällä on ja molemmille tehtaille on varattu jo paikat.

Paikalliset ”ammattikalastajat” ovat Kemijärvellä tahallaan jarruttaneet tätä projektia ja vitkutelleet uusilla valituksilla tämän projektin etenemistä, viime talvena etsin paikallista kalaa kaupasta, mutta itse joutui pilkkimään vaikka olisin valmis ollut tukemaan näitä paikallisia kalastajia hienossa ammatissaan. Paras kommentti oli vuosi takaperin se, kun paikallislehdessä(Koti-Lappi) verrattiin tätä tehdasta Talvivaaran kaivokseen ? On kyllä omituisin kommentti mitä olen lukenut ja kertoo todellisuudessa siitä, että ainakaan osa näistä valittajista ei ole millään tavalla perehtynyt tämän tehtaan vesien käsittelyyn suljetussa järjestelmässä.

Yksinkertaisesti tiivistettynä. Jos kukaan ei halua olla se joka sammuttaa valot täältä

koilliskairasta viimeisenä, niin olkaa avoimia uusille vaihtoehdoille, koska se on mahdollista jos kauan vitkutellaan ja valitetaan tavallaan turhasta, miettimättä sen todellisia seurauksia. Tämä on vain ja ainoastaan minun näkökulmani asiaan. En keksi mitään pahaa sanottavaa tehtaan tulosta näille leveyksille, sillä ymmärrän sen tärkeyden näille paikallisille ja myöskin itselleni.

Vielä hieman koulutuksesta ja sen vierestä

Edellisessä kirjoituksessa hieman haistelin tunnelmia liittyen koulutukseen. Se poiki aika paljon keskustelua ja hyvääkin keskustelua aiheesta ja huomaan monen tätä pohtineen, jos ei ääneen, niin ainakin omassa mielessään. Hieno asia on se, että vieläkin on tulijoita alalle reilusti ja sen mitä olen kuullut, niin enemmän olisi tulijoita kuin paikkoja. Toki ensimmäinen vuosi yleensä karsii opiskelijoista ne jotka eivät ole vielä varmoja, että onko tämä se oikea juttu ja sitten ne ketkä eivät vain pärjää ulkona ja metsissä työskennellessä. Eikä kaikkien pidäkään pärjätä. Nykymaailmassa ammatinvaihto on kuitenkin melko helppoa ja vielä jopa jos huomaa aloittaneensa ”väärän alan” niin se on helppo vaihtaa ja kokeilla. Myös aikuisena on helppoa tulla metsäalalle tai lähteä metsäalalta.

Olen tuossa omissa hajatuksissani pyöritellyt hajatelmaa siitä, mielikuvasta, kuinka metsurit ovat oikeasti ylpeitä omasta työstään. Tämä koskee myös metsäkoneenkuljettajia. Sen arvostuksen näkee ihmisissä, kenelle luonto on lähellä, mutta eivät itse välttämättä työskentele metsäalalla, mutta ymmärtävät sen hienoudet sekä sitten ne ei niin hienot päivät.

Osuuko kuitenkin liiallinen ylpeys omaan nilkkaan?

Alalle päästäkseen on tietysti oltava soveltuva alalle. Tämän karsinnan tekee yleensä ammattikoulu, joka seuloo jyvät akanoista. Muutaman opettajan olen kuullut valittavan siitä aiheesta, että miksi pitää hakea alalle, jos ei ole mielenkiintoa ja motivaatiota alalle. Totta on kuitenkin se, että jos kysytään 15-vuotiaalta mitä hän haluaa tehdä isona ja verrataan siihen mitä hän tekee 30-vuotiaana, niin mutu tuntumalta noin puolet varmasti tekevät jotain muuta, kuin mille he ovat hakeutuneet 15-vuotiaana. Suomen järjestelmässä on kuitenkin se hienous, että on mahdollisuus vaihtaa alaa ja muokata omaa työtään sellaiseksi mistä nauttii. Niin minäkin olen tässä tekemässä.

Suurimmaksi ongelmaksi kuitenkin metsäalalle hakeutumiseen on osoittautunut työllistyminen. Vaatimukset kun alkavat olla sitä luokkaa, että pelkällä ammattikoulupohjalla ei enää päästä metsäkoneenkuljettajaksi, vaan vaatimuksena usein on useamman vuoden kokemus koneenkuljettamisesta. En halua syyttää ketään yksittäistä tahoa, miksi tähän on menty vaan syitä on monia. Jokainen ihminen kuitenkin osaa ymmärtää sen, että ei yksikään juuri ammattikoulusta valmistunut ole täysin 100% valmis ammattiinsa, eikä näin pidäkään olla. Mutta ongelmaksi koetaan ja nuortenkin keskuudessa kuuluu, että kun pitää olla kokemusta niin paljon, että pääsee töihin. Jokaisen yrittäjän se pitäisi ymmärtää ja muistaa, että jossain kohden hekin ovat alalla aloittaneet. Eivät he mielestäni voi sanoa olevansa valmiita, koska aivan varmasti tälläkin alalla tulee joka päivä jotain uutta ja ihmeellistä, mikä pitää oppia. En usko, että kukaan voi koskaan sanoa olevansa 100% valmis ammattiinsa vaan aina on jotain kehitettävää.

Varmasti osa alalle hakeutuvista on jo sellaisia kenellä on koneyrittäjä on perhe- tai sukupiirissä ja näin ollen varma työpaikka on jo tiedossa, mutta kun se ei kaikilla voi olla.

Fakta on kuitenkin se, että voittaja koneyrittäjä on se joka ymmärtää, että loppuu ne ammattimiehet useamman vuoden kokemuksellakin jossain vaiheessa. Laadukas opetus takaa tässäkin työssä hyvän pohjan sinne metsäkoneelle, mutta alana tämä kun on sellainen, että tämän oppii vain toistoja tekemällä ja useamman vuoden ajamalla. Opetus kun pidetään vain laadukkaana, niin aika moni kuka valmistuu 3. vuoden jälkeen on jo mennyt sellaisen seulan läpi, että antakaa koneyrittäjät edes mahdollisuus heille tulla kokeilemaan ja näyttämään.

Sitten se seuraava vaihe, missä melko paljon tulee se koulun suuri vaihe on yhteydenpito ja suhdetoiminta niihin metsäkoneyrittäjiin päin. En tiedä kuinka paljon todellisuudessa he pitävät yhteyttä keskenään, mutta jotenkin tunnelma on se, että ei sitä ainakaan liikaa ole ja jos se vielä putoaa alemmas niin sitä ei ole ollenkaan. Olisihan se mahtavaa, että yrittäjät kertoisivat millaista koulutusta he haluaisivat, että oppilaille tuotettavan, sillä he sen parhaiten tietävät millaisia taitoja kentällä vaaditaan.

Niin sanotuista rekry-päivistä olen kuullut, mutta tunnelmana on se, että yhtä tyhjän kanssa ne vähän ovat olleet. Vaikuttavana tekijänä varmasti on se, että monella yrittäjällä koneiden pitää koko ajan pyöriä ja näin ollen sitä yrittäjää tarvitaan siellä työmaalla. Mutta mitäs jos rohkeasti vietäisiinkin se koulu sinne yrittäjän tykö? Varmasti heillä siellä työmaalla olisi edes hetki aikaa jutustella porukan kanssa ja kertoa vaatimuksista ja toiveista. Ei se niin vaikeaa saisi olla vuoropuhelu ammattilaisten ja opiskelijoiden välillä. Turha jurous pois yrittäjiltä ja rohkeasti ottamaan yhteyttä ja aloittamaan vuoropuhelua, sillä tulevaisuuden tekijöitä on kasvamassa. Yritys kun ei pärjää jos se ei pysy ajassa mukana ja rekrytoi.

Yksin kuitenkaan yrittäjiä ei voi parjata tuotantotavoitteista, koska tehtaat ovat kuitenkin vaatineet tietyn määrän puuta, että toiminta on kannattavaa heille. Se on kuitenkin johtanut siihen, että metsäkoneyrittäjät on vedetty tiukille ja koneiden on pyörittävä koko ajan, jotta yrittäjät saavat omat investointinsa maksettua, sillä vaikka metsäteollisuudella yleisesti menee hyvin, niin kantojen päässä ne hyvät tienestit eivät ole näkyneet. Tämä  taas näkyy siinä, että niin sanottuja keltanokkia ei uskalleta ottaa koneen puikkoihin, koska varaa ei ole. Tuottoja pitää tulla.

Itse aloitin opiskelun 1,5 vuotta sitten metsäkoneenkuljettajaksi. Nyt syksyllä täytin 32-vuotta. Varsinaisesti kokemusta metsäkoneenkuljettajan työstä ei ole, mutta työkokemusta löytyy 15-vuotiaasta asti ja näkökulmaa on melko moneen työhön ja hommaan. Nyt valmistun joulukuussa ja jatkan opiskelua metsätalousinsinööriksi ja siihen vielä päälle halu opettajaksi ammattikouluun on vahvistunut.

Olkaamme siis ylpeitä omasta ammatistamme metsäalalla, mutta ei liian ylpeitä. Yhteispeliä tarvitaan niin koulun, yrittäjien ja opiskelijoiden kesken ja tässä mielestäni on suuri kehittämiskohta ja mahdollinen avain tulevaisuuteen,koska sillä voittavat kaikki. Nykymaailmassa kellään ei ole varaa alkaa liian ylpeäksi, koska se huomataan. 

Mitenkäs teidän omalla kohdalla ?

Jos jaksoit lukea, niin käyppä tykkäämässä myös facebook sivustani ja keskustelkaa siellä aiheesta. Myös kaikki kommentit ovat tervetulleita.

Mistä nuoret metsäalalle kiinnostumaan?

Se onkin ilmeisen hyvä kysymys. Sitä on tullut tässä pohdittua viimeisen 1,5 vuoden aikana muutamaankin otteeseen. Metsässä on aina ollut töitä ja se on ollut ja varmasti jatkossakin tulee olemaan lähes varma työpaikka. Sieltä harvemmin valmistutaan kortistoon, mikäli vähänkään on mielenkiintoa tehdä töitä ja tienata yleensä jopa ihan hyvätkin ansiot. Töitä on aina istutus vaiheesta raivauksen kautta koneenkuljettajan töihin. Siinä on muutama sellainen kivijalka, mistä varmasti saa hyvät tienestit jos on tekevää tyyppiä.

Aina kun metsäalan konepuoli tai muu nostetaan uutisissa ja mediassa esille niin puhutaan työvoimapulasta. Totta se suurimmalta osin onkin, mutta joka kerta tuntuu ongelmana olevan se, ettei tekijöitä löydy ei niinkään se, että työmaita ei olisi.

Mikä siinä sitten on, ettei nuorisoa saada innostumaan ja kiinnostumaan metsäalasta? Sitä varmasti moni koulutuksen järjestäjä pohtii ja on yrittänyt keksiä keinoja millä saataisiin koulutukseen lisää houkuttelevuutta. Faktahan on se, että varsinaisesti se ei mitään siistiä sisätyötä ole. En koe, että edes insinööritasolla tulisi puhua varsinaisesti sisätyöstä, vaikka se osittain sitä onkin, mutta kyllä siihen vahvasti liittyy ja mielestäni jatkossakin tullee kuulua luonnossa sekä ulkona liikkuminen kelistä huolimatta. Toki se ei kaikille sovi, eikä niin pidä ollakaan.

Kyllähän se joskus harmittaa kun olet metsäkoneen puikoissa ja on 20 astetta pakkasta, pimeää, hieman väsyttääkin ja sitten se kone päättää hakkuupäästä luovuttaa hydrauli-öljynsä ulos.  Se ketuttaa sen hetken, mutta eipä ole minun 15 vuoden työuralla vastaan työmaata, mihin ihan oikeasti olisi JOKA aamu ollut kiva mennä. Mutta mikä voittaja fiilis sitten onkaan, kun sen saa korjattua ja pääsee lämpimään hyttiin jatkamaan tätä yhtä mahtavimmista ammateista. Sitten on taas päiviä kun tuntuu, että kaikki toimii upeasti, ei letkurikkoja, eikä muitakaan ongelmia. On se 20 astetta pakkasta ja jostain pilven takaa sydäntalvella aurinko käy parin tunnin verran kurkistamassa ja maisemat on huikeat. Sillon jälleen kerran muistaa sen miksi siitä työstä niin tykkää.

Osassa yhteismetsissä sekä muilla metsäalan työnantajilla on yhteisesti sovittu kokouksissa, että käytetään omia paikallisia tekijöitä mahdollisuuksien mukaan. Valitettavasti jossain on myös jouduttu joko pakon edessä tai halvemman työvoiman takia turvautumaan ulkomaiseen, yleensä itä -eurooppalaisiin työntekijöihin. Itsellä ei kokemus pintaa sen kummemmin ole työnjäljestä tai muusta, mutta nämä tekijät sieltä yleensä takaa löytyvät. Varsinkin taimien istutus tuntuu olevan työvaihe, mihin ei tunnu löytyvän halukkaita kotimaisia tekijöitä. Sinällään helppo työvaihe ja varmasti nuorelle olisi myöskin rahakas ja opettavainen työmaa, sillä parhaimmassa tapauksessa hyödyt siitä ovat suuret. Saadaan työllistettyä nuori, hän oppii siinä samalla metsässä ja luonnossa liikkumista sekä maksaa vero eurot SUOMEEN. Hyödyttää siis jokaista meistä.

Mun mielestä jokaisen päättäjän myös siellä arkadianmäellä tulisi katsoa peiliin. Koulutukseen ja muuhun on lupailtu vaikka kuinka ja kauvan rahaa, mutta eipä ole täällä suorittavalla tasolla näkynyt. Oppilaitoksilla tulisi olla käytössään ehdottomasti paras ja uusin teknologia mm. metsäkoneissa, koska se parantaa huomattavasti työn –ja oppimisen laatua sekä mielenkiintoa. Todellisuus on kuitenkin hieman toisenlainen. Vanhat koneet joilla oppilaitokset yrittävät tehdä varmasti parhaansa kouluttaakseen uusia oman alansa superosaajia ja vaikka esimerkki on metsäalalta, niin varmasti koskee ihan jokaista käytännön alaa. Nuorison keskuudessa jos sana kiirii huonoista ja rikkinäisistä vanhoista laitteista, niin se vähentää huomattavasti kiinnostusta jos mikään ei toimi. Jossain kohden vaan vissiin valitettavasti unohdettiin se koulutukseen suunnatun rahan tarpeellisuus ja se, että siihen ei riitä vuosi tai kaksi, vaan se on sijoitus huomattavasti pidemmälle aikavälille.

Yritin tutustua portaaliin metsäopetus.fi mutta he taitavat olla luovuttaneet, koska sivut ovat päivätty 2012 viimeksi. En tiedä oliko vain joku hanke, vai mikä tässä oli taustalla, mutta ideana tämä oli loistava. Sieltä löytyi tietoa ammatillisesta ja korkeamman asteen metsäopetuksesta ja ohjeet hakeutua koulutukseen.

Kirjoitin tämän siksi, koska taas kohta on tammikuu ja se on jälleen se hetki, kun nuoret hakevat koulutukseen ja suunnittelevat tulevaisuuttaan. Nyt olisi jälleen metsäalalla se iskun ja näytön paikka. Koska meillähän koulutetaan huippuosaajia ja tehdään niitä ”muailman parhaita mettäkoneita”. Merkistä riippumatta.