torstai 14. marraskuuta 2019

Onko selluu vai ei?



Jahkailua jahkailun perään. Sitä on ollut sellutehtaiden vaiheet suomessa. Välillä niitä lopetetaan kannattamattomina ja nyt on jälleen ollut muutaman vuoden ajan tapetilla uusien rakentaminen.

Ensin rakentui megaluokan kokoinen biotuote tehdas Äänekoskelle Keski-Suomeen. Suunnitteilla on ainakin vielä Boreal Biorefin kohde minua lähelle Kemijärvelle, sekä Metsä-Groupin tehdas Kemiin. On kuitenkin surullista että kaikkiaan näiden merkitystä ei joko tahdota ymmärtää, tai valitetaan vain valittamisen ilosta. Aion hieman tarkastella asiaa Boreal Biorefin ja Kemijärven kannalta tätä asiaa, koska se on tuossa lähettyvillä ja tullee vaikuttamaan myös omiin työmarkkinoihini ja muuhunkin.

 Kuva lainattu wikipedia

Kemijärvillä on historiaa jo ennestään sellukaupunkina. Se oli osa Kemijärven identiteetti vuosina 1965-2008. Se toi monelle paikalliselle perheelle leivänpöytään, palveluita riitti ja vetovoimaa oli, koska olihan tehdas missä oli työpaikkoja. Vielä 2000-luvun alussa asukkaita oli reilu 10 000, mutta nyt on vain puolet tästä. Sen voi siis sanoa, että tehtaan loppumisella on ollut selvä vaikutus väestönkehitykseen ja siihen, että nuoria ei ole saatu houkuteltua asumaan paikkakunnalle, koska työpaikat ja palvelut loppuvat jos ei töitä ole.

Biorefin tehtaan vaikutusta ja keskustelua sen vaikutuksista on ollut mielenkiintoista seurata tässä muutaman vuoden lapissa asuessa. On hyvä, että mielipiteitä on monia ja niitä kuuluukin olla. Totuus on kuitenkin että tehdasta ja sen luomia työpaikkoja tarvitaan täällä pitämään tämäkin kolkka elinvoimaisena. Ei riitä eläkeläisten tulot pitämään hengissä kaupunkia, jossa väestönkehitys on laskenut kuin se kuuluisa lehmän häntä. Vaihtoehtoja on esitetty, että mitenkäs jos matkailun kehitys toisi lisää työpaikkoja? Fakta on: ei ne matkailun tuomat eurot vaan kata verotuloja samalla tavalla, kuin tehtaan tuomat työpaikat. Koska ne työpaikat tuovat tullessaan lisää uusia ihmisiä, mitkä haluavat lisää palveluja, mikä taas synnyttää lisää työpaikkoja ja yrittäjyyttä. Näin se yhtälö vain menee, uskokaa tai älkää.



Se, että tehdas työllistää suoraan vajaan pari sataa henkeä(Bioref 2019) tarkoittaa välillisesti jopa 3-4 kertaisesti henkilöitä asumaan paikkakunnalle. Ja jokaista vajaata 200 työpaikkaa kohden 1-2 kertaisesti lisää työpaikkaa, koska paikalliset yritykset niin metsä-alalta, kuin palvelualoiltakin tarvitset lisää työvoimaa kysynnän kasvaessa.

 Vakaasti uskon myös siihen, että molemmat tehtaat mahtuvat vallan hyvin tänne pohjoisimpaankin suomeen. Puuta riittää varmasti, koska laskelmat ovat tehty hyvin tarkkaan ja huomioon on otettu jos monen monta muuttuvaa tekijää, myös se että molemmat tehtaat pyörivät täällä täysillä. On ihmeellistä keskustelua ollut aiheesta, kuinka ne molemmat saadaan Lapin talousalueelle mahtumaan? Voin kertoa tilaa täällä on ja molemmille tehtaille on varattu jo paikat.



Paikalliset ”ammattikalastajat” ovat Kemijärvellä tahallaan jarruttaneet tätä projektia ja vitkutelleet uusilla valituksilla tämän projektin etenemistä, viime talvena etsin paikallista kalaa kaupasta, mutta itse joutui pilkkimään vaikka olisin valmis ollut tukemaan näitä paikallisia kalastajia hienossa ammatissaan. Paras kommentti oli vuosi takaperin se, kun paikallislehdessä(Koti-Lappi) verrattiin tätä tehdasta Talvivaaran kaivokseen ? On kyllä omituisin kommentti mitä olen lukenut ja kertoo todellisuudessa siitä, että ainakaan osa näistä valittajista ei ole millään tavalla perehtynyt tämän tehtaan vesien käsittelyyn suljetussa järjestelmässä.

Yksinkertaisesti tiivistettynä. Jos kukaan ei halua olla se joka sammuttaa valot täältä
koilliskairasta viimeisenä, niin olkaa avoimia uusille vaihtoehdoille, koska se on mahdollista jos kauan vitkutellaan ja valitetaan tavallaan turhasta, miettimättä sen todellisia seurauksia. Tämä on vain ja ainoastaan minun näkökulmani asiaan. En keksi mitään pahaa sanottavaa tehtaan tulosta näille leveyksille, sillä ymmärrän sen tärkeyden näille paikallisille ja myöskin itselleni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Korona ( et meitä nujerra )

Otsikko löytyi luonnostaan kuunnellessa hovimuusikko Ilkan biisiä Suplasta. Elämä on kuin suklaarasia. Koskaan ei voi tietää mitä saa. ...