Onko metsäkauppa kiinni leimasta?

Ensinnäkin kiitoksia seuraajilleni jo tähän asti. Määrä ylitti odotukset ja sain siitä lisää virtaa. Se myös laittoi jo aiemmin pohtimaani asiaa mistä nyt kirjoitan. Mielipiteitähän löytyy joka suuntaan ja sitä 100% oikeaa vastausta en minä, eikä varmaan kukaan mukaan osaa sanoa. Alla kuitenkin hieman pohdintaa ja mielipiteethän ja keskustelu ovat tervetulleita.

Tulin lukeneeksi muutaman kolumnin aiheista viherpesu ja nuorten kuluttaminen. Se laittoi miettimään viherpesua metsä-alalla ja tarkemmin vielä ehkäpä siitä, miten saadaan ihmiset viherpesulla ostamaan ”hyvän mielen puuta”. Todellisuudessa metsien uudistamista olisi mielestäni suosittava jopa hieman nopeammin perustuen viimeisimpään tutkimustietoon hiilinieluihin vedoten. Totuus kun näytti olevan, että nuorimetsä toimii paremmin ja kunnolla hiilinieluna, toisin kuin hoitamaton ja uudistumaton metsä. 

                                    

Suomessakin on käytössä FSC- sertifikaatti puustolle, jota voi hyvillä mielin ostaa. Sertifikaatti takaa, että metsä on hoidettu sosiaalisten, ekologisten ja taloudellisten kriteerien mukaan. Kolumni laittoi miettimään, tarvitaanko oikeasti Suomessa tällaista käytäntöä ja tuoko se lisäarvoa? Vai lisääntyykö turha byrokratia ja saadaan ihmisille mielikuva siitä hyvän mielen puusta jota voi surutta kuluttaa, kunhan puusta leima löytyy.

Mielestäni sertifikaatti on viherpesua. Perustan mielipiteeni siihen, että todellisuudessa Suomessa metsät hoidetaan ja hakataan jo muutenkin hyvin perustellusti. Päätehakkuita ei tehdä turhaan, eikä perusteetta. Harvennushakkuut hoidetaan, koska halutaan hyvät kasvupaikat, ei liian tiheät, mutta että ei myöskään tuhota kosteikkoja, lehtoja ja pienilmastoa. Metsiä hoidetaan asianmukaisesti luontoa, maisemaa, ilmastoa ja taloutta ajatellen. Nämä siis ovat ihan perusjuttuja jo ammattikoulupohjalta jokaiselle metsäkoneenkuljettajalle ja sellaiselle joka on koulutuksen metsä- ja luontoalalle saanut. Fakta on kuitenkin se, että kukaan ei voita hoitamattomissa ja ylikasvaneissa yli 150-vuotiaissa metsissä. Siinä ei voita metsän myyjä, ei ilmasto, ei metsurityön suorittaja eikä sahatkaan.

Hienoin esimerkki mielestäni tästä on paljon kohkattu LÖYLY, Helsingin paraatipaikalle nostettu rakennus. Sen rakennuttaja kansanedustaja Antero Vartia kertoi useissa tiedotusvälineissä ja julkaisuissa, että puun tulee olla ja tulee olemaan FSC- sertifioitua. No olihan se, mutta tuontipuuta Venäjän puolelta ja todellisuudessa kukaan ei oikein pystynyt tarkalleen sanomaan onko se puu todellisuudessa FSC- sertifioitua vai ei, mutta tällaisena se on meille myyty. Hienona kestävän puun kohteena rakennettuna.

Väitän, että jopa luonto ei hyödy siitä, että se ei uudistu tietyin väliajoin ja anna uusia mahdollisuuksia ravinteikkaammalle kasvulle. Mielestäni tällainen sertifiointi lisää siis vain turhaa byrokratiaa, lisää kuluja metsänomistajalle sekä mahdollistaa ulkomaisen puun tuonnin nousevan kotimaisen lähipuun edelle, koska onhan siinä leima.