Olisiko Suomi kehitysmaa, ilman metsäteollisuutta?

 

Suomi on siitä hieno maa, että jokaisella on samanlainen oikeus ja mahdollisuus omistaa oma pala metsää. Näin se on ollut jo 1800-luvulta asti, toivottavasti jatkuen myös hamaan tulevaisuuteen. Suomen metsistä metsäyhtiöt omistavat noin 10 prosenttia metsien pinta-alasta. Loput ovat valtion ja yksityisten omistamia. Ruotsissa metsäyhtiöt omistavat hieman yli 20 prosenttia ja Venäjällä vain valtio voi omistaa metsää. Hienoa siis on, että Suomessa aika moni ihminen saa päättää millaista metsää omistaa. Näin ei ollut aiemmin vaan valvonta oli tiukkaa ja sanottiin jopa, että ”metsää saa omistaa kuka vaan, kunhan omistaa oikein”. Tällä siis tarkoitettiin sitä kuinka ja koska hakataan, onko istuttamisvelvoitteet hoidettu, maan muokkaukset sun muut siihen vielä lisäksi.

Moni ulkomainen ihmettelee meillä sitä, kuinka vapaasti saa metsissä kulkea sekä marjastaa ja sienestää. Se on suuri etuoikeus meille jokaiselle. Mielipiteitä on myös jokaisella kulkijalla liittyen metsien hoitamiseen. Osa haluaa pitää metsän kunnossa talousmetsää ajatellen, osa arvostaa ikimetsää, joka on luonnontilainen, osa haluaa sen suojelualueeksi. Jokaisella metsänomistajalla on onneksi oikeus ja velvollisuus itse päättää mitä tekee sille omalle metsä tilkulleen. Metsälaki suojelee jotain tiettyjä asioita, mutta se myös on loistava työkalu oikein käytettynä. Se kun antaa mahdollisuuden erilaisiin vaihtoehtoihin, mitä omistaja sitten haluaakaan sille tehdä.

Totuus löytyy hieman tarkastelemalla historiaa. Lähinnä sitä miten Suomi selvisi sota-ajasta ja korvauksista hyvin pitkälti metsäteollisuuden ansiosta tulleilla tuloilla. Aluksi tänne tuli lähinnä länsinaapurista saha ja paperiteollisuutta tuoneita visionäärejä. Myöhemmin myös suomalaiset osallistuivat näihin koneiden kehitykseen ja alkoivat kasata omia sahoja. 1980-luvulla Suomi oli jo maailman huippu niin paperikoneiden, metsäteollisuuden kuin metsätraktoreiden valmistuksessa, käytössä ja teknologiassa. Niin on jatkunut myös tähän päivään asti.

Nyt kun tänä päivänä katsoo tilannetta niin tavallaan ollaan jälleen siellä 200-vuoden takaisessa tilanteessa. Tavallaan alkaa olla jälleen aika keksiä uutta metsäteollisuuteen, koska sahaustoiminta ja paperituotteet ,mitkä silloin olivat uutta ja hyvä veturi, eivät vedä enää niin hyvin miten parikymmentä vuotta taakse päin. Onneksi meillä on täällä jo uudet ratkaisut tilanteeseen. Markkinoille on tullut ja on tulossa vielä lisää biotuotelaitoksia. Näiden raaka-aineena käyttämä sellu, kartonki sekä muu bioteollisuuden tuottama lopputuote ovat olleet kysyttyä tavaraa. Tähän ovat vaikuttaneet monipuolinen sellun kysyntä, erilaisten pahvisten pakkausten kysyntä, sekä ratkaisut muovin tilalle ovat nyt erittäin kuumaa tavaraa. Avain näihin kaikkiin on havukuitu, mitä löytyy lähes ainoastaan meiltä täältä maapallon pohjoiselta puolelta, sekä loistava teknologia, joka meillä on käytössä. Tästä kun nämä asiat laskee yhteen, niin jo vain riittää vetoa myöskin ulkomaan vientiin, mikä vaikuttaa meihin kaikkiin, eli metsänomistajiin, metsän käyttäjiin, ihan voi siis sanoa, että jokaiseen meillä suomessa.

Tällä hetkellä lähes joka päiviä saa lehdestä lukea ja arvuutella sitä suurinta kysymystä: riittääkö meidän metsät? Osa on sitä mieltä, että ei missään nimessä ja osa sanoo, että vielä voidaan nostaa hakkuita ja siltikin metsiä riittää. 

Suomessa onneksi aivan varmasti jokaiselle marjastajalle, sienestäjälle, metsästäjälle sekä luonnossa viihtyvälle varmasti riittää metsää mitä kierrellä. En ymmärrä tätä vastakkain asettelua. Suomen vanhin kansallispuisto on perustettu 1938. Siitä lähtien niitä on lisätty, jotta ihmisillä olisi paikka missä kulkea, eikä varmasti hakata metsää, osa näistä myös on luonnonsuojelualueilla mikä takaa todella koskemattoman luonnon. Sitäpä tässä on mielenkiintoista seurata, mihin keskustelu johtaa ja tuottaako se uusia innovaatioita, työpaikkoja ja jopa uutta teollisuutta suomeen? Toivoa sopii, että eduskunnassa on pokeria tehdä oikeita päätöksiä, sillä tälläkin hetkellä suomen vientituloista noin kolmekymmentä prosenttia tulee metsäteollisuuden ansiosta.