keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Vielä hieman koulutuksesta ja sen vierestä


Edellisessä kirjoituksessa hieman haistelin tunnelmia liittyen koulutukseen. Se poiki aika paljon keskustelua ja hyvääkin keskustelua aiheesta ja huomaan monen tätä pohtineen, jos ei ääneen, niin ainakin omassa mielessään. Hieno asia on se, että vieläkin on tulijoita alalle reilusti ja sen mitä olen kuullut, niin enemmän olisi tulijoita kuin paikkoja. Toki ensimmäinen vuosi yleensä karsii opiskelijoista ne jotka eivät ole vielä varmoja, että onko tämä se oikea juttu ja sitten ne ketkä eivät vain pärjää ulkona ja metsissä työskennellessä. Eikä kaikkien pidäkään pärjätä. Nykymaailmassa ammatinvaihto on kuitenkin melko helppoa ja vielä jopa jos huomaa aloittaneensa ”väärän alan” niin se on helppo vaihtaa ja kokeilla. Myös aikuisena on helppoa tulla metsäalalle tai lähteä metsäalalta.



Olen tuossa omissa hajatuksissani pyöritellyt hajatelmaa siitä, mielikuvasta, kuinka metsurit ovat oikeasti ylpeitä omasta työstään. Tämä koskee myös metsäkoneenkuljettajia. Sen arvostuksen näkee ihmisissä, kenelle luonto on lähellä, mutta eivät itse välttämättä työskentele metsäalalla, mutta ymmärtävät sen hienoudet sekä sitten ne ei niin hienot päivät.
Osuuko kuitenkin liiallinen ylpeys omaan nilkkaan?

Alalle päästäkseen on tietysti oltava soveltuva alalle. Tämän karsinnan tekee yleensä ammattikoulu, joka seuloo jyvät akanoista. Muutaman opettajan olen kuullut valittavan siitä aiheesta, että miksi pitää hakea alalle, jos ei ole mielenkiintoa ja motivaatiota alalle. Totta on kuitenkin se, että jos kysytään 15-vuotiaalta mitä hän haluaa tehdä isona ja verrataan siihen mitä hän tekee 30-vuotiaana, niin mutu tuntumalta noin puolet varmasti tekevät jotain muuta, kuin mille he ovat hakeutuneet 15-vuotiaana. Suomen järjestelmässä on kuitenkin se hienous, että on mahdollisuus vaihtaa alaa ja muokata omaa työtään sellaiseksi mistä nauttii. Niin minäkin olen tässä tekemässä.

Suurimmaksi ongelmaksi kuitenkin metsäalalle hakeutumiseen on osoittautunut työllistyminen. Vaatimukset kun alkavat olla sitä luokkaa, että pelkällä ammattikoulupohjalla ei enää päästä metsäkoneenkuljettajaksi, vaan vaatimuksena usein on useamman vuoden kokemus koneenkuljettamisesta. En halua syyttää ketään yksittäistä tahoa, miksi tähän on menty vaan syitä on monia. Jokainen ihminen kuitenkin osaa ymmärtää sen, että ei yksikään juuri ammattikoulusta valmistunut ole täysin 100% valmis ammattiinsa, eikä näin pidäkään olla. Mutta ongelmaksi koetaan ja nuortenkin keskuudessa kuuluu, että kun pitää olla kokemusta niin paljon, että pääsee töihin. Jokaisen yrittäjän se pitäisi ymmärtää ja muistaa, että jossain kohden hekin ovat alalla aloittaneet. Eivät he mielestäni voi sanoa olevansa valmiita, koska aivan varmasti tälläkin alalla tulee joka päivä jotain uutta ja ihmeellistä, mikä pitää oppia. En usko, että kukaan voi koskaan sanoa olevansa 100% valmis ammattiinsa vaan aina on jotain kehitettävää.



Varmasti osa alalle hakeutuvista on jo sellaisia kenellä on koneyrittäjä on perhe- tai sukupiirissä ja näin ollen varma työpaikka on jo tiedossa, mutta kun se ei kaikilla voi olla.
Fakta on kuitenkin se, että voittaja koneyrittäjä on se joka ymmärtää, että loppuu ne ammattimiehet useamman vuoden kokemuksellakin jossain vaiheessa. Laadukas opetus takaa tässäkin työssä hyvän pohjan sinne metsäkoneelle, mutta alana tämä kun on sellainen, että tämän oppii vain toistoja tekemällä ja useamman vuoden ajamalla. Opetus kun pidetään vain laadukkaana, niin aika moni kuka valmistuu 3. vuoden jälkeen on jo mennyt sellaisen seulan läpi, että antakaa koneyrittäjät edes mahdollisuus heille tulla kokeilemaan ja näyttämään.

Sitten se seuraava vaihe, missä melko paljon tulee se koulun suuri vaihe on yhteydenpito ja suhdetoiminta niihin metsäkoneyrittäjiin päin. En tiedä kuinka paljon todellisuudessa he pitävät yhteyttä keskenään, mutta jotenkin tunnelma on se, että ei sitä ainakaan liikaa ole ja jos se vielä putoaa alemmas niin sitä ei ole ollenkaan. Olisihan se mahtavaa, että yrittäjät kertoisivat millaista koulutusta he haluaisivat, että oppilaille tuotettavan, sillä he sen parhaiten tietävät millaisia taitoja kentällä vaaditaan.

Niin sanotuista rekry-päivistä olen kuullut, mutta tunnelmana on se, että yhtä tyhjän kanssa ne vähän ovat olleet. Vaikuttavana tekijänä varmasti on se, että monella yrittäjällä koneiden pitää koko ajan pyöriä ja näin ollen sitä yrittäjää tarvitaan siellä työmaalla. Mutta mitäs jos rohkeasti vietäisiinkin se koulu sinne yrittäjän tykö? Varmasti heillä siellä työmaalla olisi edes hetki aikaa jutustella porukan kanssa ja kertoa vaatimuksista ja toiveista. Ei se niin vaikeaa saisi olla vuoropuhelu ammattilaisten ja opiskelijoiden välillä. Turha jurous pois yrittäjiltä ja rohkeasti ottamaan yhteyttä ja aloittamaan vuoropuhelua, sillä tulevaisuuden tekijöitä on kasvamassa. Yritys kun ei pärjää jos se ei pysy ajassa mukana ja rekrytoi.



Yksin kuitenkaan yrittäjiä ei voi parjata tuotantotavoitteista, koska tehtaat ovat kuitenkin vaatineet tietyn määrän puuta, että toiminta on kannattavaa heille. Se on kuitenkin johtanut siihen, että metsäkoneyrittäjät on vedetty tiukille ja koneiden on pyörittävä koko ajan, jotta yrittäjät saavat omat investointinsa maksettua, sillä vaikka metsäteollisuudella yleisesti menee hyvin, niin kantojen päässä ne hyvät tienestit eivät ole näkyneet. Tämä  taas näkyy siinä, että niin sanottuja keltanokkia ei uskalleta ottaa koneen puikkoihin, koska varaa ei ole. Tuottoja pitää tulla.

Itse aloitin opiskelun 1,5 vuotta sitten metsäkoneenkuljettajaksi. Nyt syksyllä täytin 32-vuotta. Varsinaisesti kokemusta metsäkoneenkuljettajan työstä ei ole, mutta työkokemusta löytyy 15-vuotiaasta asti ja näkökulmaa on melko moneen työhön ja hommaan. Nyt valmistun joulukuussa ja jatkan opiskelua metsätalousinsinööriksi ja siihen vielä päälle halu opettajaksi ammattikouluun on vahvistunut.

Olkaamme siis ylpeitä omasta ammatistamme metsäalalla, mutta ei liian ylpeitä. Yhteispeliä tarvitaan niin koulun, yrittäjien ja opiskelijoiden kesken ja tässä mielestäni on suuri kehittämiskohta ja mahdollinen avain tulevaisuuteen,koska sillä voittavat kaikki. Nykymaailmassa kellään ei ole varaa alkaa liian ylpeäksi, koska se huomataan. 

Mitenkäs teidän omalla kohdalla ?

Jos jaksoit lukea, niin käyppä tykkäämässä myös facebook sivustani ja keskustelkaa siellä aiheesta. Myös kaikki kommentit ovat tervetulleita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Korona ( et meitä nujerra )

Otsikko löytyi luonnostaan kuunnellessa hovimuusikko Ilkan biisiä Suplasta. Elämä on kuin suklaarasia. Koskaan ei voi tietää mitä saa. ...