Vielä hieman koulutuksesta ja sen vierestä

Edellisessä kirjoituksessa hieman haistelin tunnelmia liittyen koulutukseen. Se poiki aika paljon keskustelua ja hyvääkin keskustelua aiheesta ja huomaan monen tätä pohtineen, jos ei ääneen, niin ainakin omassa mielessään. Hieno asia on se, että vieläkin on tulijoita alalle reilusti ja sen mitä olen kuullut, niin enemmän olisi tulijoita kuin paikkoja. Toki ensimmäinen vuosi yleensä karsii opiskelijoista ne jotka eivät ole vielä varmoja, että onko tämä se oikea juttu ja sitten ne ketkä eivät vain pärjää ulkona ja metsissä työskennellessä. Eikä kaikkien pidäkään pärjätä. Nykymaailmassa ammatinvaihto on kuitenkin melko helppoa ja vielä jopa jos huomaa aloittaneensa ”väärän alan” niin se on helppo vaihtaa ja kokeilla. Myös aikuisena on helppoa tulla metsäalalle tai lähteä metsäalalta.

Olen tuossa omissa hajatuksissani pyöritellyt hajatelmaa siitä, mielikuvasta, kuinka metsurit ovat oikeasti ylpeitä omasta työstään. Tämä koskee myös metsäkoneenkuljettajia. Sen arvostuksen näkee ihmisissä, kenelle luonto on lähellä, mutta eivät itse välttämättä työskentele metsäalalla, mutta ymmärtävät sen hienoudet sekä sitten ne ei niin hienot päivät.

Osuuko kuitenkin liiallinen ylpeys omaan nilkkaan?

Alalle päästäkseen on tietysti oltava soveltuva alalle. Tämän karsinnan tekee yleensä ammattikoulu, joka seuloo jyvät akanoista. Muutaman opettajan olen kuullut valittavan siitä aiheesta, että miksi pitää hakea alalle, jos ei ole mielenkiintoa ja motivaatiota alalle. Totta on kuitenkin se, että jos kysytään 15-vuotiaalta mitä hän haluaa tehdä isona ja verrataan siihen mitä hän tekee 30-vuotiaana, niin mutu tuntumalta noin puolet varmasti tekevät jotain muuta, kuin mille he ovat hakeutuneet 15-vuotiaana. Suomen järjestelmässä on kuitenkin se hienous, että on mahdollisuus vaihtaa alaa ja muokata omaa työtään sellaiseksi mistä nauttii. Niin minäkin olen tässä tekemässä.

Suurimmaksi ongelmaksi kuitenkin metsäalalle hakeutumiseen on osoittautunut työllistyminen. Vaatimukset kun alkavat olla sitä luokkaa, että pelkällä ammattikoulupohjalla ei enää päästä metsäkoneenkuljettajaksi, vaan vaatimuksena usein on useamman vuoden kokemus koneenkuljettamisesta. En halua syyttää ketään yksittäistä tahoa, miksi tähän on menty vaan syitä on monia. Jokainen ihminen kuitenkin osaa ymmärtää sen, että ei yksikään juuri ammattikoulusta valmistunut ole täysin 100% valmis ammattiinsa, eikä näin pidäkään olla. Mutta ongelmaksi koetaan ja nuortenkin keskuudessa kuuluu, että kun pitää olla kokemusta niin paljon, että pääsee töihin. Jokaisen yrittäjän se pitäisi ymmärtää ja muistaa, että jossain kohden hekin ovat alalla aloittaneet. Eivät he mielestäni voi sanoa olevansa valmiita, koska aivan varmasti tälläkin alalla tulee joka päivä jotain uutta ja ihmeellistä, mikä pitää oppia. En usko, että kukaan voi koskaan sanoa olevansa 100% valmis ammattiinsa vaan aina on jotain kehitettävää.

Varmasti osa alalle hakeutuvista on jo sellaisia kenellä on koneyrittäjä on perhe- tai sukupiirissä ja näin ollen varma työpaikka on jo tiedossa, mutta kun se ei kaikilla voi olla.

Fakta on kuitenkin se, että voittaja koneyrittäjä on se joka ymmärtää, että loppuu ne ammattimiehet useamman vuoden kokemuksellakin jossain vaiheessa. Laadukas opetus takaa tässäkin työssä hyvän pohjan sinne metsäkoneelle, mutta alana tämä kun on sellainen, että tämän oppii vain toistoja tekemällä ja useamman vuoden ajamalla. Opetus kun pidetään vain laadukkaana, niin aika moni kuka valmistuu 3. vuoden jälkeen on jo mennyt sellaisen seulan läpi, että antakaa koneyrittäjät edes mahdollisuus heille tulla kokeilemaan ja näyttämään.

Sitten se seuraava vaihe, missä melko paljon tulee se koulun suuri vaihe on yhteydenpito ja suhdetoiminta niihin metsäkoneyrittäjiin päin. En tiedä kuinka paljon todellisuudessa he pitävät yhteyttä keskenään, mutta jotenkin tunnelma on se, että ei sitä ainakaan liikaa ole ja jos se vielä putoaa alemmas niin sitä ei ole ollenkaan. Olisihan se mahtavaa, että yrittäjät kertoisivat millaista koulutusta he haluaisivat, että oppilaille tuotettavan, sillä he sen parhaiten tietävät millaisia taitoja kentällä vaaditaan.

Niin sanotuista rekry-päivistä olen kuullut, mutta tunnelmana on se, että yhtä tyhjän kanssa ne vähän ovat olleet. Vaikuttavana tekijänä varmasti on se, että monella yrittäjällä koneiden pitää koko ajan pyöriä ja näin ollen sitä yrittäjää tarvitaan siellä työmaalla. Mutta mitäs jos rohkeasti vietäisiinkin se koulu sinne yrittäjän tykö? Varmasti heillä siellä työmaalla olisi edes hetki aikaa jutustella porukan kanssa ja kertoa vaatimuksista ja toiveista. Ei se niin vaikeaa saisi olla vuoropuhelu ammattilaisten ja opiskelijoiden välillä. Turha jurous pois yrittäjiltä ja rohkeasti ottamaan yhteyttä ja aloittamaan vuoropuhelua, sillä tulevaisuuden tekijöitä on kasvamassa. Yritys kun ei pärjää jos se ei pysy ajassa mukana ja rekrytoi.

Yksin kuitenkaan yrittäjiä ei voi parjata tuotantotavoitteista, koska tehtaat ovat kuitenkin vaatineet tietyn määrän puuta, että toiminta on kannattavaa heille. Se on kuitenkin johtanut siihen, että metsäkoneyrittäjät on vedetty tiukille ja koneiden on pyörittävä koko ajan, jotta yrittäjät saavat omat investointinsa maksettua, sillä vaikka metsäteollisuudella yleisesti menee hyvin, niin kantojen päässä ne hyvät tienestit eivät ole näkyneet. Tämä  taas näkyy siinä, että niin sanottuja keltanokkia ei uskalleta ottaa koneen puikkoihin, koska varaa ei ole. Tuottoja pitää tulla.

Itse aloitin opiskelun 1,5 vuotta sitten metsäkoneenkuljettajaksi. Nyt syksyllä täytin 32-vuotta. Varsinaisesti kokemusta metsäkoneenkuljettajan työstä ei ole, mutta työkokemusta löytyy 15-vuotiaasta asti ja näkökulmaa on melko moneen työhön ja hommaan. Nyt valmistun joulukuussa ja jatkan opiskelua metsätalousinsinööriksi ja siihen vielä päälle halu opettajaksi ammattikouluun on vahvistunut.

Olkaamme siis ylpeitä omasta ammatistamme metsäalalla, mutta ei liian ylpeitä. Yhteispeliä tarvitaan niin koulun, yrittäjien ja opiskelijoiden kesken ja tässä mielestäni on suuri kehittämiskohta ja mahdollinen avain tulevaisuuteen,koska sillä voittavat kaikki. Nykymaailmassa kellään ei ole varaa alkaa liian ylpeäksi, koska se huomataan. 

Mitenkäs teidän omalla kohdalla ?

Jos jaksoit lukea, niin käyppä tykkäämässä myös facebook sivustani ja keskustelkaa siellä aiheesta. Myös kaikki kommentit ovat tervetulleita.

Mistä nuoret metsäalalle kiinnostumaan?

Se onkin ilmeisen hyvä kysymys. Sitä on tullut tässä pohdittua viimeisen 1,5 vuoden aikana muutamaankin otteeseen. Metsässä on aina ollut töitä ja se on ollut ja varmasti jatkossakin tulee olemaan lähes varma työpaikka. Sieltä harvemmin valmistutaan kortistoon, mikäli vähänkään on mielenkiintoa tehdä töitä ja tienata yleensä jopa ihan hyvätkin ansiot. Töitä on aina istutus vaiheesta raivauksen kautta koneenkuljettajan töihin. Siinä on muutama sellainen kivijalka, mistä varmasti saa hyvät tienestit jos on tekevää tyyppiä.

Aina kun metsäalan konepuoli tai muu nostetaan uutisissa ja mediassa esille niin puhutaan työvoimapulasta. Totta se suurimmalta osin onkin, mutta joka kerta tuntuu ongelmana olevan se, ettei tekijöitä löydy ei niinkään se, että työmaita ei olisi.

Mikä siinä sitten on, ettei nuorisoa saada innostumaan ja kiinnostumaan metsäalasta? Sitä varmasti moni koulutuksen järjestäjä pohtii ja on yrittänyt keksiä keinoja millä saataisiin koulutukseen lisää houkuttelevuutta. Faktahan on se, että varsinaisesti se ei mitään siistiä sisätyötä ole. En koe, että edes insinööritasolla tulisi puhua varsinaisesti sisätyöstä, vaikka se osittain sitä onkin, mutta kyllä siihen vahvasti liittyy ja mielestäni jatkossakin tullee kuulua luonnossa sekä ulkona liikkuminen kelistä huolimatta. Toki se ei kaikille sovi, eikä niin pidä ollakaan.

Kyllähän se joskus harmittaa kun olet metsäkoneen puikoissa ja on 20 astetta pakkasta, pimeää, hieman väsyttääkin ja sitten se kone päättää hakkuupäästä luovuttaa hydrauli-öljynsä ulos.  Se ketuttaa sen hetken, mutta eipä ole minun 15 vuoden työuralla vastaan työmaata, mihin ihan oikeasti olisi JOKA aamu ollut kiva mennä. Mutta mikä voittaja fiilis sitten onkaan, kun sen saa korjattua ja pääsee lämpimään hyttiin jatkamaan tätä yhtä mahtavimmista ammateista. Sitten on taas päiviä kun tuntuu, että kaikki toimii upeasti, ei letkurikkoja, eikä muitakaan ongelmia. On se 20 astetta pakkasta ja jostain pilven takaa sydäntalvella aurinko käy parin tunnin verran kurkistamassa ja maisemat on huikeat. Sillon jälleen kerran muistaa sen miksi siitä työstä niin tykkää.

Osassa yhteismetsissä sekä muilla metsäalan työnantajilla on yhteisesti sovittu kokouksissa, että käytetään omia paikallisia tekijöitä mahdollisuuksien mukaan. Valitettavasti jossain on myös jouduttu joko pakon edessä tai halvemman työvoiman takia turvautumaan ulkomaiseen, yleensä itä -eurooppalaisiin työntekijöihin. Itsellä ei kokemus pintaa sen kummemmin ole työnjäljestä tai muusta, mutta nämä tekijät sieltä yleensä takaa löytyvät. Varsinkin taimien istutus tuntuu olevan työvaihe, mihin ei tunnu löytyvän halukkaita kotimaisia tekijöitä. Sinällään helppo työvaihe ja varmasti nuorelle olisi myöskin rahakas ja opettavainen työmaa, sillä parhaimmassa tapauksessa hyödyt siitä ovat suuret. Saadaan työllistettyä nuori, hän oppii siinä samalla metsässä ja luonnossa liikkumista sekä maksaa vero eurot SUOMEEN. Hyödyttää siis jokaista meistä.

Mun mielestä jokaisen päättäjän myös siellä arkadianmäellä tulisi katsoa peiliin. Koulutukseen ja muuhun on lupailtu vaikka kuinka ja kauvan rahaa, mutta eipä ole täällä suorittavalla tasolla näkynyt. Oppilaitoksilla tulisi olla käytössään ehdottomasti paras ja uusin teknologia mm. metsäkoneissa, koska se parantaa huomattavasti työn –ja oppimisen laatua sekä mielenkiintoa. Todellisuus on kuitenkin hieman toisenlainen. Vanhat koneet joilla oppilaitokset yrittävät tehdä varmasti parhaansa kouluttaakseen uusia oman alansa superosaajia ja vaikka esimerkki on metsäalalta, niin varmasti koskee ihan jokaista käytännön alaa. Nuorison keskuudessa jos sana kiirii huonoista ja rikkinäisistä vanhoista laitteista, niin se vähentää huomattavasti kiinnostusta jos mikään ei toimi. Jossain kohden vaan vissiin valitettavasti unohdettiin se koulutukseen suunnatun rahan tarpeellisuus ja se, että siihen ei riitä vuosi tai kaksi, vaan se on sijoitus huomattavasti pidemmälle aikavälille.

Yritin tutustua portaaliin metsäopetus.fi mutta he taitavat olla luovuttaneet, koska sivut ovat päivätty 2012 viimeksi. En tiedä oliko vain joku hanke, vai mikä tässä oli taustalla, mutta ideana tämä oli loistava. Sieltä löytyi tietoa ammatillisesta ja korkeamman asteen metsäopetuksesta ja ohjeet hakeutua koulutukseen.

Kirjoitin tämän siksi, koska taas kohta on tammikuu ja se on jälleen se hetki, kun nuoret hakevat koulutukseen ja suunnittelevat tulevaisuuttaan. Nyt olisi jälleen metsäalalla se iskun ja näytön paikka. Koska meillähän koulutetaan huippuosaajia ja tehdään niitä ”muailman parhaita mettäkoneita”. Merkistä riippumatta.

Hoitamaton vai hoidettu metsä?

Tämä on hyvä kysymys. Todellisuudessa vielä kaksi vuotta sitten en olisi asiaan osannut vastata, mikäli sitä joku minulta olisi kysynyt. Nyt opiskelujen tässä vaiheessa osaan jo sanoa, että onko metsä hoidettu ja kuinka hyvin. En aiemmin edes ymmärtänyt sen tärkeyttä.  Tosiasiassa se on yleensä se tärkein asia mitä metsän omistamiseen tulee, on se sitten yksityinen tai valtion omistama. 

Mitä se metsänhoito sitten oikein on? Se on kaikkea metsään liittyvää aina taimesta päätehakkuuseen asti, tavallaan puutarhurointia, mutta hieman isommassa mittakaavassa, kukaan ei pidä kauniina hoitamatonta omaa puutarhaa tai pihaa, kun se ei hivele silmiä. Ensimmäisessä vaiheessa maanmuokkauksen jälkeen laitetaan taimet tai siemenet maahan kasvamaan ja sen jälkeen sitä hoidetaan sekä kitketään ylimääräiset pois. Oikeastaan kuka vain osaa laittaa taimet maahan puhutaan sitten puusta tai puutarhasta.

Taimien istuttamisen jälkeen tullaankin sitten metsurin ja metsien ammattilaisten tietotaitoon. Tärkeää on osata pitää jo taimikko siistinä, sekä puusto oikeassa tiheydessä riippuen kasvupaikasta ja kasvatettavasta puulajista. Tärkeää on myöskin poistaa sairaat puut jotka levittävät tauteja muiden muassa männynversoruostetta.  Uudistamisen eli taimien istuttamisen jälkeen kuluu noin 30 vuotta ensiharvennukseen, riippuen hieman siitä ollaanko Etelä- vai Pohjois-Suomessa. Joskus kuulee tarinoita siitä, että kuinka se ensiharvennus ei ole kovin tuottoisaa, totta siinä on varmaankin puolet. Tosiasiassa hyvällä hoidolla ja raivauksella siitä ensiharvennuksestakin saadaan jo jonkinlaista tuloa. 

 

Jos metsää on hoidettu hyvin jo taimi vaiheesta on hyvinkin mahdollista, että saatetaan saada huomattavasti paremmat tulot jo ensiharvennuksessa, koska koko ajan ollaan pystytty kontrolloimaan puuston määrää ja laatua, sillä puukaupassa yleensä laatu ratkaisee. Ensiharvennus on myös tärkeä vaihe metsienhoidossa, että saadaan hyvin tilaa latvuksille, sekä poistettua huonolatvaiset sekä riukuuntuneet pois, mistä seuraavaan hakkuuseen ei olisi enää tulossa tuloja.

Moni ei niin metsäihminen ei ehkä osaa sisäistää sitä kuinka tärkeää metsän kasvun, sekä hiilensidonnan kannalta on sen uudistaminen tasaisin väliajoin. Yleensä sen ajatellaan olevan mörkö metsälle, mikäli siellä on metsäkone työssä. Todellisuudessa se on kuitenkin hyödyllinen sekä tärkeä työvaihe metsälle. Puut saavat lisää tilaa kasvaa ja sitoa paremmin hiiltä ja vaikka ajouria tuleekin metsään, niin mielestäni ne myös auttavat metsää uudistumaan, sillä aina kun metsässä pinta rikkoutuu se tarkoittaa myös omavaraista taimettumista, eli muutaman vuoden päästä niillä rikkoutuneilla pinnoilla saattaa jo kasvaa taimikko, mikä tarkoittaa uutta puustoa. 

Ymmärrän myös ikimetsien tärkeyden luonnon monimuotoisuuden kannalta. On myös hyvä, että joissain kohden on näitä hoitamattomia ikimetsiä, mutta mielestäni metsän kuuluu uudistua tietyin väli ajoin, että siitä ei tule liian yksipuolinen ja ravinneköyhä. Siksi myöskin nyt ymmärrän näiden päätehakkuiden tai niin kuin joku kutsuu avohakkuiden tärkeyden metsän uudistamisessa ja hoidossa. Se ei siis aina ole vain rahasta kiinni, että saadaan isoja tuloja, vaan sillä on oikeasti myös vaikutusta luontoon ja jopa hiilensidontaan.

Olisiko Suomi kehitysmaa, ilman metsäteollisuutta?

 

Suomi on siitä hieno maa, että jokaisella on samanlainen oikeus ja mahdollisuus omistaa oma pala metsää. Näin se on ollut jo 1800-luvulta asti, toivottavasti jatkuen myös hamaan tulevaisuuteen. Suomen metsistä metsäyhtiöt omistavat noin 10 prosenttia metsien pinta-alasta. Loput ovat valtion ja yksityisten omistamia. Ruotsissa metsäyhtiöt omistavat hieman yli 20 prosenttia ja Venäjällä vain valtio voi omistaa metsää. Hienoa siis on, että Suomessa aika moni ihminen saa päättää millaista metsää omistaa. Näin ei ollut aiemmin vaan valvonta oli tiukkaa ja sanottiin jopa, että ”metsää saa omistaa kuka vaan, kunhan omistaa oikein”. Tällä siis tarkoitettiin sitä kuinka ja koska hakataan, onko istuttamisvelvoitteet hoidettu, maan muokkaukset sun muut siihen vielä lisäksi.

Moni ulkomainen ihmettelee meillä sitä, kuinka vapaasti saa metsissä kulkea sekä marjastaa ja sienestää. Se on suuri etuoikeus meille jokaiselle. Mielipiteitä on myös jokaisella kulkijalla liittyen metsien hoitamiseen. Osa haluaa pitää metsän kunnossa talousmetsää ajatellen, osa arvostaa ikimetsää, joka on luonnontilainen, osa haluaa sen suojelualueeksi. Jokaisella metsänomistajalla on onneksi oikeus ja velvollisuus itse päättää mitä tekee sille omalle metsä tilkulleen. Metsälaki suojelee jotain tiettyjä asioita, mutta se myös on loistava työkalu oikein käytettynä. Se kun antaa mahdollisuuden erilaisiin vaihtoehtoihin, mitä omistaja sitten haluaakaan sille tehdä.

Totuus löytyy hieman tarkastelemalla historiaa. Lähinnä sitä miten Suomi selvisi sota-ajasta ja korvauksista hyvin pitkälti metsäteollisuuden ansiosta tulleilla tuloilla. Aluksi tänne tuli lähinnä länsinaapurista saha ja paperiteollisuutta tuoneita visionäärejä. Myöhemmin myös suomalaiset osallistuivat näihin koneiden kehitykseen ja alkoivat kasata omia sahoja. 1980-luvulla Suomi oli jo maailman huippu niin paperikoneiden, metsäteollisuuden kuin metsätraktoreiden valmistuksessa, käytössä ja teknologiassa. Niin on jatkunut myös tähän päivään asti.

Nyt kun tänä päivänä katsoo tilannetta niin tavallaan ollaan jälleen siellä 200-vuoden takaisessa tilanteessa. Tavallaan alkaa olla jälleen aika keksiä uutta metsäteollisuuteen, koska sahaustoiminta ja paperituotteet ,mitkä silloin olivat uutta ja hyvä veturi, eivät vedä enää niin hyvin miten parikymmentä vuotta taakse päin. Onneksi meillä on täällä jo uudet ratkaisut tilanteeseen. Markkinoille on tullut ja on tulossa vielä lisää biotuotelaitoksia. Näiden raaka-aineena käyttämä sellu, kartonki sekä muu bioteollisuuden tuottama lopputuote ovat olleet kysyttyä tavaraa. Tähän ovat vaikuttaneet monipuolinen sellun kysyntä, erilaisten pahvisten pakkausten kysyntä, sekä ratkaisut muovin tilalle ovat nyt erittäin kuumaa tavaraa. Avain näihin kaikkiin on havukuitu, mitä löytyy lähes ainoastaan meiltä täältä maapallon pohjoiselta puolelta, sekä loistava teknologia, joka meillä on käytössä. Tästä kun nämä asiat laskee yhteen, niin jo vain riittää vetoa myöskin ulkomaan vientiin, mikä vaikuttaa meihin kaikkiin, eli metsänomistajiin, metsän käyttäjiin, ihan voi siis sanoa, että jokaiseen meillä suomessa.

Tällä hetkellä lähes joka päiviä saa lehdestä lukea ja arvuutella sitä suurinta kysymystä: riittääkö meidän metsät? Osa on sitä mieltä, että ei missään nimessä ja osa sanoo, että vielä voidaan nostaa hakkuita ja siltikin metsiä riittää. 

Suomessa onneksi aivan varmasti jokaiselle marjastajalle, sienestäjälle, metsästäjälle sekä luonnossa viihtyvälle varmasti riittää metsää mitä kierrellä. En ymmärrä tätä vastakkain asettelua. Suomen vanhin kansallispuisto on perustettu 1938. Siitä lähtien niitä on lisätty, jotta ihmisillä olisi paikka missä kulkea, eikä varmasti hakata metsää, osa näistä myös on luonnonsuojelualueilla mikä takaa todella koskemattoman luonnon. Sitäpä tässä on mielenkiintoista seurata, mihin keskustelu johtaa ja tuottaako se uusia innovaatioita, työpaikkoja ja jopa uutta teollisuutta suomeen? Toivoa sopii, että eduskunnassa on pokeria tehdä oikeita päätöksiä, sillä tälläkin hetkellä suomen vientituloista noin kolmekymmentä prosenttia tulee metsäteollisuuden ansiosta.