Lähdetkö jatkoille?

Vuosi 2020. Uusi vuosikymmen on käynnistynyt. Tuli tuossa pidettyä pientä taukoa kirjoittamisesta ja muustakin kouluun liittyvästä ihan siitä syystä, että oli paljon kaikkea muuta niin paljon. Perheen kanssa oleskelua ja muuta mahtavaa, mistä saa taas voimaa kirjoittaa ja opiskella.

Aiheita onkin kerääntynyt jälleen ihan mukavasti ja tekstiä tulee töiden ohessa, kun vain ehdin.

Se mikä on ollut nyt pinnalla eniten, on ehkä ollut jatkuvakasvattaminen ja sen hyödyt ja haitat. Toinen on puolesta ja toinen vastaan, riippuen täysin siitä kenen puuroa syöt. Asia ei kuitenkaan ole niin mustavalkoinen ja simppeli. 100% varmasti kukaan ei osaa ja pysty sanomaan täysin oikeata hakkuutapaa millekään kuviolle, joka tyydyttäisi kaikkia. Toisaalta metsänomistaja sen päätöksen loppupeleissä tekee sillä hän on kuitenkin se, kuka loppupeleissä tämän lystin maksaa tavalla tai toisella ja minun tulevassa ammatissani on tarkoitus kertoa ja tuoda nämä vaihtoehdot esille. Näistä vaihtoehdoista hän saa sitten päättää millä tarkoitusperillä hän on liikkeellä.

Jatkuva kasvatushan ei ole yksi hakkuutapa, vaan yhdistelmä monia erilaisia tapoja, jotta saavutettaisiin mahdollisimman helposti ja hyvin n. 3-5 eri latvuskerrosta eli metsä olisi reilusti vaihtelevan ikäistä laidasta laitaan. Jatkuva kasvatus varmasti sopii joillekin paikoille varsin hyvin, mutta todellisuudessa harvassa ovat ne paikat mihin se oikeasti ja todella sopii, että edellytykset olisivat tälle kunnossa. Asia ei ole niin simppeli kuin se paperilla saattaa näyttää, sillä metsät ovat uskomattoman monimuotoisia ekosysteemejä joissa muuttujia on yhtä paljon, kuin on erilaisia metsiä. Joillekin metsän omistamisen tarkoitusperiähän on useampia: maisemointi, ekologia ja virkistyskäyttö muutama mainitakseni. Pääasiassa suomessa on kuitenkin vielä talousmetsää mistä odotetaan tulevan tuloja enemmän kuin menoja.

Jatkuva kasvatus ei sinällään ole uusi asia ja sitä onkin käytetty ennenkin, mikäli olosuhteet ovat olleet suotuisat. Totuus on, että isoa osaa näyttelee metsissä niiden omistajille se tuotto mitä saadaan hakkuista, mikä taas juontaa juurensa puun laatuun ja määrään. Mahdollisimman paljon kuutioita, mahdollisimman pienellä työllä ja kuluilla, se on varmasti kaikkien tavoite. Varmasti jokainen työssäkäyväkin haluaa mahdollisimman vähällä työllä maksimaalisen palkan, jotta pärjää.

Jatkuvaa kasvatusta talousmielessä ajatellen se ei ole se riskittömin vaihtoehto. Kaikki alkaa hyvästä suunnittelusta ja metsään tutustumisesta. Sekään ei silti takaa erinomaista lopputulosta, sillä yleensä näissä kohteissa puunkorjuu on kalliimpaa ja korjuujälki saattaa laadullisesti kärsiä johtuen liian monesta huomioitavasta ja varottavasta asiasta.

Metsäntutkimus on vielä lapsen kengissä, koska tietoa on suhteessa vähän kun mietitään kuinka paljon sitä voisi olla. Alkutekijöissä siis ollaan voidaksemme sanoa yhtä oikeaa vastausta oikeaan hakkuutapaan, mutta varmasti tekemällä ja tutkimalla sekin hetki joskus koittaa. Se onko se hetki tällä vuosikymmenellä tai vuosisadalla, onkin sitten jo jonkun muun mietittävissä.

Ei ole siis syytä unohtaa avohakkuita, harvennuksia ja muita hakkuutapoja, koska keinoja on yhtä monia, kuin tekijöitä ja näkökulmia, mutta meidän pitää osata ja ymmärtää ne kaikki.  

Uskon ja luotan siihen, kun pidämme järjen tekemisessä mukana ilman ääripäitä, niin metsistämme on meille jokaiselle hyötyä vielä maailman loppuun asti. On se sitten yksittäinen metsänomistaja, valtio tai muu taho.